Juha Mats on Juha Forsanderin, helsinkiläisen videotaiteilijan alter ego. Nimimerkillään Juha Mats tuottaa elektronista musiikkia ja piirtää sarjakuvia.
Forsander alkoi piirtää sarjakuvia tullessaan kotiin teknokeikoilta. Aivot olivat vielä aivan liian ylikierroksilla nukkumiseen, mutta itsekritiikki oli sopivan matalalla, joten valmiita sarjakuvia syntyi nopeasti. Ne olivat alun perin tarkoitettu oheistuotteiksi Juha Matsin elektronisen musiikin tuotannoille, mutta pian alkoi tuntua siltä, että sarjakuvat lähtivät elämään ihan omaa elämäänsä.
Naivistiset photoshopissa vapaalla kädellä piirretyt pääjalkaiset ovat henkilöinä Juha Matsin surrealistiselle autofiktiolle teknomusiikin tuottajan ja VJn elämässä. Tarinoiden alkuperät ovat piirtäjän omasta elämästä, mutta arkisurrealismin innoittamia ja eppiseen mittakaavaan suhteutettuja.

FOLLOW US!